Miksi olen luterilainen

Suomennokseni Peter Kreyn kirjan Devotions on the Apostles’ Creed luvusta Why I am a Lutheran.

Minulle on sanottu usein: ”Olet luterilainen siksi, että vanhempasikin olivat luterilaisia.” Tämä on jossakin määrin totta. Kuitenkin on ihmisiä, jotka ovat kasvaneet luterilaisessa kirkossa mutta eivät silti ole todellisia luterilaisia, ja ei-luterilaisissa kirkoissa kasvaneita, jotka ovat todellisia luterilaisia. Olen vakuuttunut siitä, että en ole nyt luterilainen pelkästään varhain saamani koulutuksen vuoksi vaan vakaumukseni vuoksi, joka on kasvanut vuosien mittaan.

Elämäni monissa eri vaiheissa saamani kokemus ja ymmärrys ovat yhä enenevässä määrin tehneet minulle selväksi, että luterilaisuus on ainoa kristillinen uskontokunta, joka on täysin sopusoinnussa Raamatun kanssa ja jossa on oikea jumalanpalvelus. ”Sillä sinun on kunnia” on se, mitä kohti koko Raamattu ja luomakunta pyrkii. ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa” on kaiken todellisen jumalanpalvonnan täyttymys. Mikään velka elämän vaikeuksissa ei kuulu Jumalalle vaan ihmiselle.

Lause ”Se on sinun turmiosi, Israel, että olet minua vastaan, joka olen sinun apusi” (Hoosea 13:9) on Jumalan antama vastaus kaikkiin ongelmiimme. Ei ole muuta kosmista vastausta. Luterilaisen kirkon tunnustuskirjat ovat täysin yhtäpitäviä tämän totuuden kanssa.

On protestantteja ja luterilaisia, jotka eivät pidä kaikkia Raamatun sanoja ja lauseita jumalallisena totuutena vaan heille totuutta on se, mitä heidän ”valaistunut järkensä ja kristillinen kokemuksensa” sanoo totuudeksi. Jumalallinen totuus ei ole se, ”mitä kirjoitettu on”, vaan se, miten he tämän ”mitä kirjoitettu on” tulkitsevat. He hylkäävät mitä tahtovat ja myöntävät mitä tahtovat.

SANAN TUOMITSEMA

Todellinen luterilainen ei tuomitse kirjoitettua Sanaa. Hän antaa Sanan tuomita itsensä, sydämensä, mielensä ja omantuntonsa. Hän hylkää omat ajatuksensa ja päätelmänsä, jos ne sotivat kirjoitettua Sanaa vastaan. Hän tuntee kunnioitusta Sanaa kohtaan. Hän vapisee sen edessä. Kirjoitettu Raamatun sana on hänelle yhtä täydellisen pyhä kuin Jumala itse. Kuulen sanottavan: ”Teet Raamatusta jumalan; palvot kirjaa”. Tämä ei häiritse minua. Jos Raamattu on Jumalan pyhä kirja, jonka hän puhui valitsemiensa miesten suun ja kynän välityksellä, silloin Raamatun sanat ovat jumalallisen kunnian ja kunnioituksen arvoisia. Kuka uskaltaisi kieltää jonkin sanan, jonka Kaikkein Korkein on puhunut? Sellainen olisi mielettömyyttä, uskottomuutta ja kapinointia.

Missä Raamattua ei pidetä Kaikkivaltiaan Jumalan pyhänä kirjana, siellä kunnioitus Pyhää ja Absoluuttista kohtaan on poissa, siellä se kallio, joka uskolla täytyy olla perustanaan, hajoaa epäilyksen ja sekasorron juoksuhiekaksi, jossa uskon on tuhouduttava. ”Jumala on puhunut, vaietkoon koko maa hänen edessään!” Kaikki muut tiet nostaisivat ihmisten ajatukset Jumalan ajatusten yläpuolelle. Ilman tällaista suhtautumista Raamattuun ei ole mahdollista olla todellista kunnioitusta ja luottamusta Jumalaa kohtaan. Luterilaiset tunnustuskirjat tunnustavat jokaisen Raamatun sanan erehtymättömyyden ja jumalallisen luonteen sellaisina kuin ne alun perin annettiin, ja ne vaativat Raamatun arvovaltaa yli ihmisten ajatusten.

PELASTUS ARMOSTA

Kaikki ihmisten tekemät kirjat opettavat tekojen kautta tapahtuvaa pelastumista. Raamattu, Jumalan pyhä kirja, opettaa armon kautta tapahtuvaa pelastumista, toisin sanoen pelastumista sen kautta, että Jumalalla on vapaa, ansaitsematon suosiollinen mielenlaatu ihmistä kohtaan Kristuksessa, hänen ainokaisessa Pojassaan, meidän Herrassamme. ”Armo” raamatullisessa mielessä on Jumalan suosiollinen mielenlaatu ihmistä kohtaan. Monet kristityt ja jotkut luterilaiset ovat tehneet ”armosta” ihmisen (Jumalan tervetulleeksi toivottaman) mielenlaadun, joka tekee ihmisen kykeneväksi ansaitsemaan Jumalan mielisuosion ja niin ollen pelastamaan itse itsensä. Sellainen ”armon” määritelmä tekee pelastumisesta enemmän tai vähemmän ihmisestä riippuvaisen ja halventaa Jumalan kunniaa. Jakaako Jumala kunniansa ihmisten kanssa? ”Minä en anna kunniaani toiselle” (Jes. 42:8).

Se, että meidät on vapautettu synnistä ja kuolemasta, on hänen kunniansa, ei meidän työtämme. Kärsimyksellään ja kuolemallaan Jumalan Poika, Herramme Jeesus Kristus, käänsi Jumalan sydämen meidän puoleemme ja antoi meille armollisen Jumalan, joka antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit. Meidän pelastumisemme perustuu kokonaan tälle Jumalan mielenlaadulle meitä kohtaan Kristuksessa. Jos tähän liitetään ihmistekoja, silloin loukataan Kaikkein Korkeimman kunniaa. ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa”.

Emme voi todellisesti palvoa Jumalaa armollisena Jumalanamme, ellemme tunnusta pelastumisemme syyksi yksinomaan hänen armoaan. Kristikunnassa on ihmisiä, jotka tahtovat rajoittaa Jumalan armon johonkin tiettyyn ihmisryhmään. Tämä on täysin raamatunvastaista, sillä Raamattu sanoo selvästi: ”Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi KAIKILLE ihmisille” (Tiit. 2:11).

Jos Jumalan armo ei ole kaikkia varten, silloin ei voida sanoa varmasti, että se on ketään varten. Minua ei lohduta tai vakuuta millään tavalla se, että Jumala on armollinen joillekuille. Minun täytyy olla varma, että hän on armollinen minulle, ja varma voin olla vain jos hän on armollinen kaikille, kuten hänen sanansa julistaa. Luterilaiset tunnustuskirjat tunnustavat ja vakuuttavat, että Jumalan armo on täysin riittävä ohi kaiken ihmisansion, ja tähdentävät armon yleisyyttä.

YKSIN USKO

Periaatteesta ”yksin armo” seuraa periaate ”yksin usko”, sillä ”armo”, ”puhdas armo”, voidaan ottaa vastaan vain uskolla, ja ”usko” on yksinkertaisesti armon vastaanottamista, ei muuta. Jos ”usko” olisi teko, joka ihmisen täytyy tehdä tai omistaa saadakseen ”armon”, silloin ”armo” ei olisi ”puhdasta armoa” vaan alennusmyyntipöydän armoa, sillä ihminen voisi silloin käydä kauppaa armosta osoittamalla uskoa. Silloin joutuisimme pakanuuden maaperälle, jossa pelastusta etsitään omista teoista. Sellainen itsehyväksynnän etsiminen estäisi kaiken aidon jumalanpalveluksen.

Oikea ja todellinen palvonta vaatii kaiken oman edun tavoittelun ja itsensä ylistämisen hylkäämistä. Siksi ”uskon” on oltava pelkkä Jumalan antama käsi, joka ottaa vastaan, mitä Jumala armossaan tarjoaa. Usko yksin saavuttaa pelastuksen. Hyvät teot eivät ole eivätkä koskaan voi olla edistämässä pelastumistamme. Ne ovat uskon luonnollisia hedelmiä ja siksi myös Jumalan armon työtä meissä, armon, jossa ihmisansioilla ei ole sijaa. Voisiko puu vaatia ansiota kantamistaan hedelmistä? Älkäämme olko typeriä.

”Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi” (Fil. 2:13). Periaate ”usko yksin” jättää pelastumisemme syyn Jumalan käsiin, ”hänen armonsa kirkkauden kiitokseksi” (Ef. 1:6). Opinkappale ”usko yksin” jättää Jumalan ylimmäksi ja koskemattomaksi armonsa kirkkaudessa, ja yksin tämä oppi antaa viheliäisille syntisille kestävän lohdutuksen ja varmuuden. Luterilainen kirkko opettaa tässä siis Raamatun mukaisesti.

Ihmiset ovat kaikkina aikoina pyrkineet tavoittelemaan Jumalaa. He ovat yrittäneet saada tietoa hänestä ja löytää hänet ajatustensa avulla. Mutta kaikki heidän ponnistelunsa ovat olleet turhia. Jumala on havaintojen yläpuolella ja ihmisten tekemien tutkimusten tuolla puolen. Ellei olisi, hän ei olisi Jumala. Emme voi tulla tuntemaan Jumalaa tai solmia yhteyttä häneen oman itsemme kautta. Kukaan ihminen ei voi rakentaa tikapuita, jotka ulottuvat taivaaseen.

Tullaksemme tuntemaan Jumalan tässä elämässä – siinä määrin kuin voimme häntä käsittää – Jumalan täytyy kumartua taivaasta alas luoksemme ja kertoa meille itsestään ja toimia kanssamme tavalla, jonka voimme ymmärtää, muuten emme koskaan voi tulla tuntemaan häntä. Tästä syystä Jumala on puhunut meille profeettojen välityksellä ja antanut meille Raamatun ja kaksi sakramenttia, kasteen ja ehtoollisen. Raamattu on hänen pyhä kirjansa, jossa hän puhuu ihmisille, ja sakramentit ovat hänen tekojaan, joissa hän toimii kanssamme. Sanassa ja sakramenteissa Jumala tarjoaa ja antaa armonsa meille, vahvistaa sen ja tuo meille pelastuksen. Sanan ja sakramenttien välityksellä Jumala on tekemisissä ihmisten kanssa ja vetää heitä luokseen. Ei ole muuta tapaa löytää Jumala ja tulla hänen luokseen.

Luterilainen kirkko opettaa tällä tavalla. Luterilainen kirkko – Raamatun mukaisesti – perustuu periaatteisiin ”yksin Raamattu”, ”yksin armo” ja ”yksin usko”. Kaikki todellinen luterilainen oppi on sellaisen sävelaiheen sinfonia, joka yksin muodostaa todellisen jumalanpalveluksen; ”kunnia Jumalalle korkeuksissa!”

Näistä syistä olen luterilainen.