Teesiselitysten saatekirje paavi Leo X:lle vuodelta 1518

Joulukuussa 2017 laatimani suomennokseni Lutherin latinankielisestä tekstistä, D. Martin Luthers Werke, Band 1, Weimar 1883, s. 527-529. Saatekirjeestä näkyy, miten Luther tässä uskonpuhdistuksen alkuvaiheessa oli kiinni vielä paavinkirkossa.

Pyhälle isälle, paavi Leo kymmenennelle, toivottaa veli Martti Luther, augustiinolainen, ikuista autuutta.

Pyhä isä, olen kuullut itsestäni hyvin ilkeämielisen huhun, josta ymmärrän, että eräät ystävät ovat tehneet nimestäni Teidän ja omienne edessä kovasti pahalta haisevan, minä kun kuulemma olen ryhtynyt heikentämään avainten ja paavin auktoriteettia ja valtaa. Sen vuoksi minua syytetään harhaoppiseksi, luopioksi ja uskottomaksi lukemattomin nimittelyin, vieläpä häväistyksin. Korvat kauhistuvat ja silmät tyrmistyvät. Mutta luottamukseni ainoa turva pysyy: puhdas ja rauhallinen omatunto; enkä minä mitään uutta kuule, sillä tuollaisin kaunistuksin minua ovat koristelleet myös meidän maassamme moiset hyvin kunnialliset ja totuudessa pysyvät, so. hyvin huonoa omaatuntoa kantavat ihmiset, jotka yrittävät sälyttää hartioilleni omat satunsa ja nostaa kunniaan omat häpeänsä minun häpeäni avulla. Mutta itse asian, pyhä isä, suvainnette kuulla minulta, vielä nuorelta ja sivistymättömältä.

Jokin aika sitten keskuudessamme alettiin julistaa apostolisten aneitten riemujuhlaa, ja siinä mentiin niin pitkälle, että sen airuet – arvellen, että Teidän nimeenne kohdistuvan pelon varjolla kaikki on heille luvallista – rohkenivat opettaa julkisesti täysin jumalattomia ja harhaoppisia asioita kirkollisen vallan suureksi häväistykseksi ja pilkaksi, ikään kuin anekauppiaiden väärinkäytöksiä koskevat dekretaalit eivät koskisi heitä lainkaan. Eivätkä he tyytyneet vain julkein sanoin levittämään tätä myrkkyään; he julkaisivat lisäksi kirjoja ja jakoivat niitä kansan keskuuteen. Niissä – vaietakseni siitä kyltymättömästä ja ennenkuulumattomasta ahneudesta, joka tuoksuu voimakkaasti lähes jokaisesta kirjaimesta – he toivat esiin noita samoja jumalattomia ja harhaoppisia asioita, ja toivat esiin siten, että he valalla velvoittivat rippi-isiä lujasti ja hellittämättömästi juurruttamaan kansan mieliin juuri näitä asioita. Kerron tosiasioita, eikä ole mitään, mihin he voisivat piiloutua tältä helteeltä. Kirjat ovat olemassa, eivätkä he voi kieltää niitä. He menestyivät asiassaan silloin toiveidensa mukaisesti, ja ihmiset imettiin tyhjiin väärin toivein, aivan kuten profeettakin sanoo: ”he raastoivat lihan irti heidän luistaan” [1]. Itse he kuitenkin sillä välin ravitsivat itseään mitä runsaimmin ja maittavimmin.

Yksi asia oli, jonka avulla he hillitsivät tyytymättömyyttä, nimittäin Teidän nimeenne kohdistuva pelko – roviokuoleman uhka – harhaoppisen nimen häpeä. On tosiaankin uskomatonta, miten kärkkäitä he ovat uhkailemaan heti kun he vain aistivat vastustusta pelkissä arveluihin perustuvissa joutavuuksissaan. Sellainen ei ole edes tyytymättömyyden hillitsemistä vaan pikemminkin hajaannusten ja lopulta kapinointien aikaansaamista puhtaalla sortovallalla.

Mutta siitä huolimatta levisivät tavernoiden kautta kertomukset pappien ahneudesta ja avainten ja paavin parjaukset, kuten koko tämän maan yleinen puhe osoittaa. Minä aivan, kuten tunnustan, paloin kiivaudesta Kristuksen puolesta, kuten minusta näytti, tai, jos niin halutaan, nuoruuden innosta. En kuitenkaan katsonut olevan minun asiani määrätä tai tehdä mitään niissä asioissa, ja sen vuoksi kehotin yksityisesti joitakin kirkkojen vaikutusvaltaisia miehiä toimimaan. Tässä asiassa toiset ottivat minut vastaan suopeasti, toiset pitivät minua naurun aiheena, toiset jonakin muuna; Teidän nimeenne kohdistuva pelko ja kirkollisten rangaistusten uhka vaikuttivat näet hyvin voimakkaasti. Lopulta, kun en voinut mitään muuta, näytti sopivalta ainakin hieman asettua heitä vastaan, so. kyseenalaistaa heidän oppinsa ja saada aikaan niistä väittely. Niinpä toin julkisuuteen väittelyteesejäni sisältävän paperin, jossa kutsuin vain oppineempia mahdollisesti väittelemään kanssani, kuten myös vastustajille täytyy olla selvää kyseisen väittelyn alkusanoista.

Katso, tämä on se tulipalo, jonka he valittavat sytyttävän tuleen koko maailman, ehkä koska he paheksuvat sitä, että minulla yhdellä, Teidän apostolisesta vallastanne teologian opettajalla, on oikeus väitellä yleisessä koulussa, kaikkien yliopistojen ja koko kirkon tapaan, ei ainoastaan aneista vaan myös jumalallisesta vallasta, jumalallisesta anteeksiantamuksesta ja jumalallisista aneista, verrattomasti suuremmista asioista. Minua ei kuitenkaan liikuta suurestikaan se, että he katsovat karsain silmin tätä minun oikeuttani, jonka Teidän Pyhyytenne valta on minulle suonut, koska minun on pakko vastoin tahtoani suoda heille paljon suurempia asioita, nimittäin että he sekoittavat teologisten asioiden sekaan Aristoteleen unia ja tutkiskelevat jumalallisesta majesteetista pelkkiä joutavanpäiväisiä asioita, vastoin heille annettua oikeutta ja yli sen.

Edelleen, mikähän kohtalo ajaa ainoastaan näitä minun väittelyteesejäni kaikkien muiden ihmisten eteen, ei ainoastaan minun omieni eteen vaan kaikkien opettajien omien eteen, niin että ne ovat levinneet lähes kaikkeen maailmaan – se on minulle itselleni ihme. Ne on julkaistu meidän keskuudessamme ja vain meidän tähtemme, ja julkaistu niin, että minusta on epäuskottavaa, että kaikki ymmärtäisivät ne. Ne ovat näet väittelyteesejä, eivät oppeja eivätkä oppilauseita, tavan mukaan hämärämmin ja arvoituksellisemmin muotoiltuja. Muuten, jos olisin voinut nähdä ennalta, olisin, sikäli kuin minusta riippuu, varmasti pitänyt huolta siitä, että ne on helpompi ymmärtää.

Joten, mitä tekisin? Peruuttaa en voi, ja näen ihmeellisen vihan nousseen minua vastaan tuon julkisuuteen tuomisen vuoksi. Vastentahtoisesti tulen julkisuuteen ja keskelle ihmisten hyvin vaarallista ja moninaista tuomiota, varsinkin kun olen oppimaton, ymmärrykseltäni rajoittunut ja vailla sivistystä, ja vielä meidän hyvin kukoistavana aikanamme, joka tieteissä ja lahjakkaiden ihmisten suhteen menestyneenä voisi ajaa myös muuten valoon ja julkisuuteen tyynesti astuvan Ciceron nurkkaan. Mutta välttämättömyys pakottaa minut hanhen kaakattamaan joutsenten seassa.

Niinpä, lepyttääkseni vastustajia ja täyttääkseni monien toiveet, lähetän tässä väittelyteesieni vähäiset selittelyni, mutta lähetän ne ollakseni turvatumpi Teidän nimenne suojan ja suojeluksenne varjon alla, pyhä isä. Niistä kaikki, jotka haluavat, ymmärtävät, miten puhtaasti ja yksinkertaisesti olen etsinyt ja vaalinut kirkollista valtaa ja avainten arvovaltaa, ja samalla, miten kohtuuttomasti ja väärin vastustajat niin monessa suhteessa ovat häpäisseet minua. Jos näet olisin sellainen, jollaisena he haluavat minut nähtävän, enkä pikemminkin väittelyoikeuden saaneena olisi käsitellyt kaikkea oikein, ei olisi ollut mahdollista, että Hänen Korkeutensa ruhtinas Fredrik, Saksin johtaja, valtakunnan vaaliruhtinas jne., sallisi tällaisen ruton yliopistossaan, koska hän varmasti on katolisen ja apostolisen totuuden ystävä ylitse muiden, eivätkä yliopistomme tarkat ja oppineet miehet olisi voineet sietää minua; pieksen kuitenkin tuulta, koska nuo viehättävät ihmiset eivät arastele tahrata julkisesti samankaltaisella häpeällä kanssani myös ruhtinasta ja yliopistoa. Sen vuoksi, pyhä isä, Teidän Pyhyytenne jalkoihin langeten antaudun armoillenne, mukanani kaikki, mitä olen ja mitä minulla on. Tehkää eläväksi, tappakaa, kutsukaa, peruuttakaa, hyväksykää, hylätkää, kuten hyväksi näette; Teidän äänenne tunnustan Teissä hallitsevan ja puhuvan Kristuksen ääneksi. Jos olen ansainnut kuoleman, en kieltäydy kuolemasta. Herran näet on maa ja kaikki, mitä siinä on. Hän on ylistetty ainiaan, amen, varjelkoon hän myös Teidät ikuisuuteen, amen. Vuonna 1518.

[1] Miika 3:2.